spot_img

Paljon tapoja tehdä ostoksia verkossa

Verkkokauppoja on olemassa netissä runsaasti, kun laskee mukaan myös ulkomaiset sellaiset, joista voi tilata Suomeen asti tavaraa ja tarvikkeita. Myös maksutavat ovat hyvin moninaiset, sillä nykyään on pankki- ja luottokorttien rinnalla mahdollisuus maksaa vaikkapa osamaksulla tai puhelimella.

 

Osamaksulla tavaraa

 

Osamaksulla maksaminen on yleistynyt runsaasti ja tällä hetkellä lukuisissa verkkokaupoissa on mahdollisuus maksaa ruotsalaisella Klarnalla. Tällä maksutavalla on mahdollista myös siirtää maksupäivää kahdella viikolla, jonka jälkeen voi päättää maksaako kerralla vai osissa.

 

Monet osamaksumahdollisuudet ovat itse asiassa rahoitusyhtiöiden tarjoamia lainoja ja luottoja. Näissä, kuten kaikissa muissakin maksutavoissa kannattaa tarkistaa todelliset vuosikorot, sillä alun perin halvalta tuntunut ostos voi olla lopulta yllättävän kallis. Monille tämä on kuitenkin ainoa mahdollisuus hankkia ostoksia, jos kokonaissummaa ei ole ostamisen hetkellä juuri saatavilla.

 

Suomalainen Euteller on satoja miljoonia maksutapahtumia välittänyt yritys. Eutellerin kotimaisuus on sen valttikortti, koska pelkästään suomalaisuudesta tulee mielikuva luotettavuudesta. Tosin luotettavuutta auttaa myös se, että yritys on Suomen Finanssivalvonnan alainen. Tähän maksutapaan ei tarvitse rekisteröityä, sillä se toimii välittäjäyrityksenä verkkokauppojen ja asiakkaan pankin välillä. OP:n ja Nordean käyttämä Siirto-mobiilimaksu on mahdollista valita Eutellerissä käytettäväksi.

 

Mobiilimaksut tulevat

 

Siru Mobile on myös kotimainen mobiilimaksua tarjoava palvelu. Verkkokaupoissa asioivat tarvitsevat älypuhelimen ja puhelinliittymän, ja maksu veloitetaan seuraavassa puhelinlaskussa. Tätä palvelua käyttämällä ei tarvita luottokortin tietoja tai henkilötietoja, sillä tavallinen puhelinliittymä (ei pre-paid) ja puhelin riittää maksamiseen. Siru Mobilessa on mahdollista asettaa kuukausirajoja käyttöön ja oletuksena se on 300 euroa kuukaudessa. Se on mahdollista asettaa myös 5 – 50 euroon per päivä.

 

Näiden lisäksi on tarjolla edelleen useita muita maksutapoja, jotka ovat osoittautuneet vuosien saatossa luotettaviksi ja toimiviksi. Yksi tällaisista maksutavoista on amerikkalainen PayPal, jota käyttää esimerkiksi saksalainen Netpris.

 

Jos verkkokauppojen maksutavoissa tulee vastaan palveluita, joista et ole ennen kuullut, kannattaa aina lukea arvosteluja ja kokemuksia niistä, ennen kuin syötät omia henkilötietojasi niihin. Näinä aikoina tosin maksutavat lisääntyvät hurjaa vauhtia, joten on aivan mahdollista että tuntematon maksutapa on vain niin uusi, ettei siitä ole ehtinyt arvosteluita tulla.

 

 

 

 

spot_img

Aiheeseen liittyvät artikkelit