spot_img

Veikkauksen teknologinen kehitys

Kuten kaikki muutkin verkkopalvelut, niin myös suomalaisen rahapeliyhtiö Veikkauksen on täytynyt kehittää toimintaansa teknologian kehityksen mukana. Veikkauksella on nyt esimerkiksi oma sovellus, jonka voi ladata älypuhelimelleen. Lisäksi yhtiö on pyrkinyt ehkäisemään rahapelaamisen uhkia, josta on tullut vuosien varrella yhteiskunnallinen ongelma. Miten Veikkaus on kehittynyt vuosien varrella teknologian näkökulmasta?

Veikkauksella on Suomessa pitkä historia

Veikkaus Oy oli alun perin paljon pienempi yritys Suomen rahapelirintamalla ja sen kilpailijoita olivat esimerkiksi Fintoto Oy sekä Raha-automaattiyhdistys (RAY). Vuonna 2017 nämä kolme kilpailijaa kuitenkin yhdistivät toimintansa ja muodostivat uuden yrityksen Veikkauksen nimellä.

Veikkaus Oy on ollut Suomessa tärkeä viihdepelien sekä vedonlyönnin tarjoaja. Veikkauksen alkuaikoina ei pelejä kuitenkaan pystynyt pelaamaan netissä, kuten nykyään. Aluksi esimerkiksi vedonlyönnin ja lottopelien pelaaminen onnistui ainoastaan paperisilla pelikupongeilla. Kolikkopelienkin pelaaminen oli mahdollista vain rahapeliautomaattien muodossa. Nykyään Veikkauksen valikoimiin on tullut paljon uusia ja viihdyttäviä pelejä, joiden kehittämisessä on hyödynnetty nykyaikaista teknologiaa.

Toisin kuin ulkomaisten uhkapeliyritysten tapauksessa, voi tällaiseen turvalliseen ja suosittuun yritykseen luottaa. Perinteisesti Veikkauksen tuloja on hallittu ja valvottu tarkkaan Suomen hallituksessa. Suuri osa Veikkauksen tuloista menee nimittäin kulttuurialan sekä urheilun tukemiseen Suomessa. Toiminnan eettisyyden valvominen on siis ollut erittäin tärkeää.

Veikkaus sovellus on merkki teknologian kehityksestä

Kun vielä jonkin aikaa sitten Veikkauksen pelejä ei ole pystynyt pelaamaan mobiilissa, niin nykyään veikkaus sovellus on tullut monien suomalaisten käyttöön. Sovelluksen ansiosta esimerkiksi urheiluveikkausten tekeminen on helpottunut huomattavasti ja se hoituu vain muutamassa minuutissa. Veikkaus sovelluksesta löytyvät myös kaikki suosituimmat kolikkopelit sekä pöytä- ja korttipelit. Vaikka ihan kaikista peleistä ei ole tietysti onnistuttu luomaan mobiiliversiota, niin moni on kehunut sitä, ettei pelien laatu ole kärsinyt. Vaikka näyttö onkin pienempi, on onnistuttu luomaan viihdyttävä sovellus, jonka käyttö on helppoa ja vaivatonta.

Sovelluksen ansiosta Veikkauksen pelejä pystyy nykyään pelaamaan esimerkiksi bussimatkalla. Nykyajan ihmiselle tämä on ihan tavallinen asia, mutta vielä kymmenen vuotta sitten älypuhelimen aktiivinen käyttö oli melko harvinaista Suomessa.

Teknologisen kehityksen myötä on syntynyt myös uusia ongelmia

Vaikka teknologian kehitys on luonut Veikkaukselle ja pelaajille uusia mahdollisuuksia, ei ongelmiltakaan ole vältytty. Rahapelaamiseen on aina liittynyt tiettyjä ongelmia, mutta ne eivät ole koskaan olleet yhtä huonolla tolalla kuin viime vuosina. Rahapelit on kehitetty viihdettä varten, joten valitettavasti osa jää niihin koukkuun. Kun iso osa pelaamisesta tapahtuu digitaalisesti ja se onnistuu jopa mobiilisovelluksella, on pelaajien toimintaa vaikea valvoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi mahdollista.

Tästä syystä Veikkaus on muiden vastuullisten rahapeliyritysten tapaan pyrkinyt sivistämään pelaajia rahapelaamisen vaaroista. Lisäksi yritys on luonut peleille turvarajoja, jolloin niitä ei tule liian herkästi pelattua liikaa. Kun pelaaminen pysyy vastuullisissa rajoissa, voi pelaaminen olla jopa rentouttavaa.

Veikkauksen on vielä kehitettävä toimintaansa

Jos Veikkaus haluaa säilyttää Suomessa arvostetun asemansa, on yhtiön pyrittävä pysymään ajan hengessä mukana. Pelaaminen on viihdyttävää, mutta sen aiheuttamien ongelmien ratkaisu voi olla haastavaa. On kuitenkin todennäköistä, että ratkaisu tähänkin ongelmaan tulee löytymään uudesta teknologisesta innovaatiosta. Veikkauksen rahallinen tuki on myös tärkeää yhteiskunnalle, joten tulojen puuttuminen vaikuttaisi huomattavasti kulttuuri- ja urheilutoimintaan Suomessa.

Yhteenveto

Veikkaus on siis kehittynyt vuosien varrella huimasti ja teknologisten innovaatioiden ansiosta pelaaminen on helpompaa kuin koskaan. Jos kehitys jatkuu samaan malliin tulevina vuosina, voi yhtiö onnistua mullistamaan Suomen rahapelimaailman. Samalla pelit voivat tuoda viihdettä ja iloa jatkossakin suomalaisten elämään.

spot_img

Aiheeseen liittyvät artikkelit